Kone- ja laitevuokrausalalla toimivalla Ramirentillä on 378 toimipistettä 13 Euroopan maassa, mutta yhtiön tavoitteena on jatkaa kasvuaan, minkä myötä etsimme jatkuvasti ammattitaitoista henkilökuntaa mielenkiintoisiin tehtäviin eri puolille organisaatiota.
Ramirentin henkilöstössä on paljon sähkö- ja elektroniikka-alan osaajia kuten esimerkiksi insinöörejä, jotka työskentelevät monenlaisissa tehtävissä mm. projektipäälliköinä, suunnittelijoina ja tiimin- tai tuotelinjan vetäjinä. Tehtäviä on tarjolla myös myynnissä, ostossa, kaluston hallinnassa, huollossa ja varaosapalvelussa. Yhdistävänä tekijänä on esimerkiksi se, että Ramirentillä on totuttu työskentelemään itsenäisesti. Konsernikielemme on englanti ja kielitaitoa tarvitaan jokaisessa tehtävässä.
Rekrytointi on Ramirentissä hajautettu. Kukin yhtiö vastaa paikallisesti omasta rekrytoinnistaan saamiensa hakemusten ja sen hetkisten tarpeidensa pohjalta. Kotisivujen kautta lähetetyt hakemukset toimitetaan käsiteltäväksi siihen maahan, jota hakemus koskee.
Eri maatoiminnoista vastaavat yhtiöt ja niiden verkkosivujen osoitteet ovat seuraavat:
|
Suomi |
Ramirent Finland Oy |
|
|
Ruotsi |
Ramirent AB |
|
|
Norja |
Ramirent AS |
|
|
Tanska |
Ramirent A/S |
|
|
Viro |
AS Ramirent |
|
|
Latvia |
SIA Ramirent |
|
|
Liettua |
UAB Ramirent |
|
|
Puola |
Ramirent S.A. |
|
|
Venäjä |
OOO Ramirent |
|
|
Unkari |
Ramirent Kft. |
|
|
Ukraina |
Ramirent Ukraine LLC |
|
|
Tšekin tasavalta |
Ramirent s.r.o. |
|
|
Slovakia |
Ramirent spol. s r.o. |