MARKKINOIDEN NÄKYMÄT 2012
Uusien asuntojen rakentamisen odotetaan yleisesti heikentyvän vuonna 2012, kun taas korjaus- ja infrastruktuurirakentamisen odotetaan kehittyvän suotuisammin, erityisesti Pohjoismaissa. Ramirent suhtautuu ennusteisiin varauksella, koska epävarmuus makrotalouden kehityksessä jatkuu.
Rakennusteollisuus RT:n lokakuussa 2011 julkaiseman ennusteen mukaan rakentamisen odotetaan säilyvän Suomessa samalla tasolla, kun taas VTT:n mukaan rakentaminen vähenee Suomessa 2,2 % vuonna 2012.
Ruotsin rakennusliiton 8.2.2012 julkaiseman ennusteen mukaan rakentaminen vähenee 1 % vuonna 2012 Ruotsissa.
Euroconstructin marraskuussa 2011 julkaiseman ennusteen mukaan rakentamisen odotetaan kasvavan Norjassa 6 % ja Tanskassa 4 % vuonna 2012.
Europe East -alueen maissa rakentamisen odotetaan kasvavan 8 % Virossa, 0−5 % Venäjällä ja laskevan 4 % Latviassa ja Liettuassa. Europe Central -alueen maissa Euroconstruct ennustaa rakentamisen kasvavan vuonna 2012 Puolassa 4 % ja Slovakiassa 3 %, mutta laskevan 2 % Unkarissa ja 4 % Tšekissä.
RAMIRENTIN NÄKYMÄT 2012
Vuonna 2012 liikevaihdon odotetaan kasvavan ja tuloksen ennen veroja paranevan vuoteen 2011 verrattuna.
9.11.2011 Osavuosikatsaus Q3
MARKKINANÄKYMÄT 2011
Asunto-, infrastruktuuri- ja korjausrakentamisen odotetaan kehittyvän suotuisasti koko loppuvuoden 2011 ajan varsinkin Pohjoismaissa, kun taas liikerakentamisen kysyntä on edelleen heikkoa. Myös kysynnän ja tarjonnan tasapainottuminen antaa viitteitä terveemmän hintatason saavuttamisesta markkina-alueillamme.
Tämänhetkisen talouden epävarmuuden takia markkinariskit ovat kuitenkin kasvaneet. Ramirent suhtautuu tilanteeseen varauksella, koska epävarmuus makrotalouden kehityksessä jatkuu.
RAMIRENTIN NÄKYMÄT 2011
Ramirentin näkymät vuodeksi 2011 pysyvät ennallaan. Rakennustoiminnan lisääntymisen ja paranevien hintatasojen vuoksi liikevaihdon arvioidaan kasvavan vuonna 2011 ja tuloksen ennen veroja paranevan vuoteen 2010 verrattuna.
MARKKINANÄKYMÄT 2011
Asunto-, infrastruktuuri- ja korjausrakentamisen odotetaan kehittyvän suotuisasti varsinkin Pohjoismaissa, kun taas liikerakentamisen kysyntä on edelleen heikkoa. Ottaen tämän huomioon Ramirent odottaa vuokrausmarkkinoiden toipumisen jatkuvan. Myös kysynnän ja tarjonnan tasapainottuminen antaa viitteitä terveemmän hintatason saavuttamisesta. Tämän hetkisen talouden epävarmuuden takia markkinoiden
riskit ovat kuitenkin kasvaneet. Ramirent suhtautuu varauksella, koska epävarmuudet makrotalouden kehityksessä jatkuvat.
RAMIRENTIN NÄKYMÄT 2011
Ramirentin näkymät vuodeksi 2011 eivät ole muuttuneet. Rakennustoiminnan lisääntymisen ja paranevien hintatasojen vuoksi liikevaihdon odotetaan kasvavan vuonna 2011 ja tuloksen ennen veroja paranevan vuoteen 2010 verrattuna.
MARKKINANÄKYMÄT 2011
Uusien asuntojen rakentamisen sekä infrastruktuuri- ja korjausrakentamisen markkinoiden odotetaan kehittyvän kaiken kaikkiaan suotuisasti, kun taas liikerakentamisen kysyntä on edelleen heikkoa varsinkin Pohjoismaissa. VTT Expert Service Oy:n 2.5.2011 julkaiseman ennusteen mukaan vuonna 2011 Suomen rakennusala kasvaa 4 % ja rakennuskoneiden ja –kaluston vuokraus 10 %.
Ruotsin rakennusliiton helmikuussa 2011 julkaiseman ennusteen mukaan rakennusala kasvaa vuonna 2011 Ruotsissa 7 %.
Euroconstructin joulukuussa 2010 julkaiseman ennusteen mukaan rakentamisen odotetaan kasvavan vuonna 2011 Norjassa 3 % ja Tanskassa 3 %.
Europe East -alueen maissa rakentamisen odotetaan kasvavan vuonna 2011 Virossa 10 %, Latviassa 4 %, Liettuassa 5 % ja Venäjällä 3 – 7 %. Europe Central -maiden osalta Euroconstruct ennustaa, että rakentaminen lisääntyy vuonna 2011 Puolassa 13 % ja Unkarissa 5 %, mutta vähenee Slovakiassa 3 % ja Tšekin tasavallassa 3 %. Ottaen huomioon tämän, Ramirent odottaa vuokrausmarkkinoiden toipumisen jatkuvan. Tietyissä tuoteryhmissä kysynnän ja tarjonnan tasapainottuminen antaa viitteitä terveemmän hintatason saavuttamisesta.
RAMIRENTIN NÄKYMÄT 2011
Ramirentin näkymät vuodeksi 2011 eivät ole muuttuneet. Rakennustoiminnan lisääntymisen ja paranevien hintatasojen vuoksi liikevaihdon odotetaan kasvavan vuonna 2011 ja tuloksen ennen veroja paranevan vuoteen 2010 verrattuna.
MARKKINOIDEN NÄKYMÄT 2011
Uusien asuntojen rakentamisen sekä infrastruktuuri- ja korjausrakentamisen markkinoiden odotetaan kehittyvän kaiken kaikkiaan suotuisasti, kun taas liikerakentamisen kysyntä on edelleen heikkoa varsinkin Pohjoismaissa. Tietyissä tuoteryhmissä kysynnän ja tarjonnan tasapainottuminen antaa viitteitä terveemmän hintatason saavuttamisesta. Rakennusteollisuus RT:n lokakuussa 2010 julkaiseman ennusteen mukaan rakennusala kasvaa vuonna 2011 Suomessa 3 %.
Ruotsin rakennusliiton lokakuussa 2010 julkaiseman ennusteen mukaan rakennusala kasvaa vuonna 2011 Ruotsissa 5 %.
Euroconstructin joulukuussa 2010 julkaiseman ennusteen mukaan rakentamisen odotetaan kasvavan vuonna 2011 Norjassa 3 % ja Tanskassa 3 %.
Europe East –alueen maissa rakentamisen odotetaan lisääntyvän vuonna 2011 Virossa 10 %, Latviassa 4 %, Liettuassa 5 % ja Venäjällä 3–7 %. Europe Central -maiden osalta Euroconstruct ennustaa, että rakentaminen lisääntyy vuonna 2011 Puolassa 13 % ja Unkarissa 5 %, mutta vähenee Slovakiassa 3 % ja Tšekin tasavallassa 3 %.
RAMIRENTIN NÄKYMÄT 2011
Rakennustoiminnan lisääntymisen ja paranevien hintatasojen vuoksi liikevaihdon odotetaan kasvavan vuonna 2011 ja tuloksen ennen veroja paranevan vuoteen 2010 verrattuna.