RAMIRENTIN KESTÄVÄN KEHITYKSEN AGENDA
Teemme järjestelmällistä työtä kestävän kehityksen teemojen parissa. Näitä teemoja ovat esimerkiksi terveys, turvallisuus, työympäristön viihtyisyys ja yhtäläiset mahdollisuudet. Pyrimme täyttämään tiukimpien ympäristöstandardien vaatimukset.
Taloudellisesti vakaa toiminta on edellytys sille, että Ramirent pystyy harjoittamaan kestävää liiketoimintaa ja takaamaan henkilöstönsä työllisyyden. Vuonna 2011 henkilöstömäärä kehittyi vakaasti ja kasvoi 136 hengellä.
Vaikka toiminta 13 maassa luo synergiaa, hajautetun toimintamallin mukaiset paikalliset yksiköt vastaavat omista operaatioistaan pitkälti itse. Olemme määrittäneet mittarit kaikille avainalueille, koska ne auttavat meitä seuraamaan kehitystämme. Jokaiseen liiketoimintayksikköön on nimetty henkilö, joka suunnittelee seuraavan vuoden toimenpiteet.
Liiketoimintamme perusta on vakaa, ja päivittäinen päätöksentekomme on yhteisten arvojemme mukaista. Arvoissamme kiteytyy ilmiö, jota yhtiön sisällä kutsumme ”Rami-hengeksi”. Yhteiset arvomme – avoin, kehittyvä ja sitoutunut – juurrutetaan osaksi koko organisaation toimintaa työpajamuotoisessa perehdytyskoulutuksessa, verkko-oppimisen avulla ja vuotuisissa työntekijätapahtumissa, kuten koko konsernin yhteisessä eri maiden johdon ja asiantuntijoiden Ramiday-tapahtumassa, joka vuonna 2011 järjestettiin Helsingissä.
MOTIVAATIO JA TAIDOT OVAT AVAIN MENESTYKSEEN
Motivoitunut henkilöstö on yksi menestyksekkään liiketoiminnan avaintekijöistä, ja olemmekin sitoutuneet henkilöstön motivoimiseen. Vuonna 2011 jatkoimme panostamista henkilöstömme koulutukseen ja työtyytyväisyyden parantamiseen. Jokaiselle työntekijälle on laadittu osaamisen kehityssuunnitelma.
Vuoden 2011 aikana käynnistettiin myös yhteinen johdon koulutusohjelma. Siihen osallistui noin 150 johtoryhmien ja avainhenkilöstön edustajaa kaikista Ramirentin 13 toimintamaasta. Opetussuunnitelmaan sisältyy konsernin strategian käsittelyä, erilaisia työskentelytapoja tarkastelevia tiimiyttämisharjoituksia ja Ramirent-johtamiskoulutusta. Johtoasemassa toimivalle Ramirentin henkilöstölle määritettiin yhteinen missio.
Teemme vuosittain henkilöstökyselyitä, joissa kartoitetaan työntekijöiden näkemyksiä työilmapiiristä, johtamisesta, työympäristöstä, työtyytyväisyydestä ja työnantajakuvasta. Viimeisin kysely järjestettiin helmikuussa 2012. Edellisen henkilöstökyselyn mukaan työntekijät näkevät yrityksen tulevaisuuden valoisana ja suurin osa työntekijöistä pitää työstään Ramirentillä.
ETIIKKA
Ramirent-konsernilla on yhteinen Eettinen säännöstö, jossa käsitellään muun muassa korruption vastaisia toimia, oikeutta neuvotella työehdoista sekä lapsityön, pakkotyön ja syrjinnän nollatoleranssia. Se luo yhteisesti hyväksytyt eettiset periaatteet ja toimii perustana yhtiön toiminnassa niin sisäisesti kuin suhteessa ulkoisiin sidosryhmiin. Eettinen säännöstö on esitelty koko henkilöstöllemme ja sopimusneuvottelujen yhteydessä myös toimittajille. Eettisen säännöstön rikkomuksista voi raportoida monin tavoin, esimerkiksi verkkosivuillamme olevan väärinkäytösten ilmiantojärjestelmän avulla. Kaikki tapaukset raportoidaan hallitukselle, joka antaa ohjeita ja ryhtyy tarpeellisiin toimiin.
YMPÄRISTÖVASTUU
Asiakkaamme voivat luottaa, että vuokraamalla laitteensa meiltä he myös tekevät ympäristön kannalta parhaan mahdollisen ratkaisun.
Olemme omassa toiminnassamme sitoutuneita minimoimaan kaikki kielteiset vaikutukset ympäristöön. Sertifioidut laatu- ja ympäristöjärjestelmät ovat avaintyökalujamme, samoin kuin se, että valitsemme laitevalmistajia, jotka auttavat meitä pienentämään ympäristölle aiheutuvaa kuormitusta.
Pidämme laitteistamme hyvää huolta. Tavoitteena on vähentää laitteiden käytönaikaisia haitallisia ympäristövaikutuksia ja pidentää niiden käyttöikää. Huollamme ja tarkistamme kaikki laitteet jokaisen vuokrauksen jälkeen. Tavoitteena on vähentää laitteiden käytönaikaisia haitallisia ympäristövaikutuksia ja pidentää niiden käyttöikää. Hyvin huolletun laitteen elinkaari voi jatkua myös toisen käyttäjän omistuksessa.
Ongelmajätteet, kuten akut, jäteöljyt ja suodattimet, irrotetaan ja lajitellaan lakien ja säädösten edellyttämällä tavalla.
Tavoitteemme on optimoida logistiikka ja toimipisteiden sijainti niin, että mahdollisimman monta laitetta voidaan kuljettaa samaan aikaan lyhintä reittiä käyttäen. Näin pystymme minimoimaan ympäristökuormituksen.
Vuokraamopisteissä pyrimme kierrättämään kaiken jätteen sekä kokoamaan tilastoja kierrätyksestä ja kaatopaikkajätteen määrästä, jonka kyseinen toimipiste tuottaa vuosittain.
AVOIN
Ollaksemme luotettavia, meidän tulee olla avoimia ja rehellisiä itseämme, asiakkaitamme ja yritystämme kohtaan. Olemme helposti tavoitettavissa, meidän luoksemme on helppo tulla, meidän kanssamme on helppo työskennellä.Olemme uteliaita ja tiedonjanoisia. Jaamme oppimme ja näkemyksemme toistemme ja asiakkaidemme kanssa.
KEHITTYVÄ
Olemme eteenpäin suuntautuneita, innovatiivisa ja luovia. Käytämme kokemustamme ja taitoamme markkinoiden uusien trendien ja tarpeiden kehittämiseen. Pyrimme olevaan kilpailun kärjessä. Uskomme, että toimintamme jatkuva parantaminen tekee meistä edelläkävijän alallamme.
SITOUTUNUT
Olemme aktiivisia ongelmanratkaisijoita. Energiamme ja intohimomme innoittavat
ihmisiä. Meillä on dynaaminen ja yritteliäs tiimihenki. sitoutuminen ja välittäminen työhön näkyy ammattimaisena asenteena toimeksiannosta ratkaisun löytämiseen asti.